Uusi blogi

Pahoittelut siitä, että blogin kirjottaminen on jäänyt.. Ehkä auttaa kun bloggerin sijaan blogin paikkana on tumblr. Uuden blogin osoite on: http://noora747.tumblr.com/

The Fourth of July

Eilen tuli 236 vuotta täyteen Jenkkilän itsenäistymisestä. W:llä oli siis vapaapäivä ja sain nukkua pari tuntia pidempään. Kymmeneltä oli pyöräparaati, johon me osallistuttiin. W koristeli tiistaina F:n ja G:n pyörät sitä varten sinivalkopunaisiksi. Mä odotin kaaosta, kun hirveä määrä pieniä lapsia polkee peräkkäin kapealla kävelytiellä vajaan kilometrin, mut yllättävän hyvin se meni. Kärjessä oli minitraktori, jonka kaiuttimista tuli musiikkia, ja Uncle Sam.. Kävelin F:n vieressä ja katoin, ettei se törmäis mihinkään/kehenkään. W tuli perässä G:n kanssa ja yritti saada siihen vähän vauhtia. Oli aika epätodellinen olo sen kaiken sinivalkopunan keskellä.. Vielä kun jouduin pitämään F:n ja G:n Amerikan lippuja.. Ei ihan se tilanne, mistä olin haaveillu. Mä en todellakaan kuulu jenkkien suurimpiin faneihin. Tai faneihin ylipäätään. 
Paraatin jälkeen pääsin onneksi suihkuun. Tuli vähän kuuma, vaikkei asteita siihen mennessä ollu vielä kun 30. G ja W nukku päiväunet, F katto leffaa ja mä sain levätä omassa huoneessa vähän aikaa. Myöhemmin koitettiin lennättää F:n kanssa leijaa. Ihan kivaahan se oli, mut kun on 38°C pysyisin mieluummin sisällä..
Illalla mentiin W:n kaverin luo syömään. Ylläri ylläri taas hodareita, kumma kyllä ei hampurilaisia tällä kertaa. Keksit oli älyttömän hyviä. Kuumuudesta johtuen pysyttiin sisällä (osa oli ulkona leikkimässä vesi-ilmapalloilla) ja katottiin lasten leffaa :) Oli silti vähän tylsää, vaikka leffa oli hauska. Ehkä johtu siitä, et oli niin vähän porukkaa. 
Vähän ennen ysiä siirryttiin rannalle kattoo raketteja. Näytti aika toivottomalta, kun ihmisiä istu jo golfkentällä aika kaukana rannasta. Tultiin kuitenkin siihen tulokseen, et niillä ei ollu rantamerkkejä (ilman niitä ei pääse rannalle). Saatiin onneksi auto lähelle rantaa ja löydettiin hyvä paikka hiekalta. Kuunneltiin kun joku mies laulo kansallishymnin ja sen jälkeen istuttiin kattoo ilotulitusta. Odotin näin pieneltä paikalta muutamaa minuuttia raketteja, mut se kestikin lopulta ehkä 20min. Ehdottomasti paras ilotulitus, jonka oon nähny. Raketteja toisensa jälkeen, välillä monta räjähti suunnilleen samaan aikaan. Järvi sai pamahdukset kaikumaan. Se oli tosi kaunista. Mä jopa melkein pidin Amerikasta vähän aikaa :D Ei ollu edes kännisiä ihmisiä pilaamassa fiilistä :)
Lapset pääsi nukkumaan vasta kymmeneltä. F tais olla aika väsyny, koska kiukutteli normia enemmän. Mä olin kanssa ihan poikki. Yöllä heräsin taas ukkoseen. Salamoi tosi paljon, mut ilmeisesti se oli aika kaukana, kun jyrinää ei kuulunu ihan hirveesti. 

Aamulla saatiin nukkua kasiin asti. Vein lapset hoitoon myöhemmin kun yleensä. Kohta pitää jo lähteä hakemaan niitä. Toivottavasti ne ei oo ihan poikki eilisestä. 

Alkupäiviä

Ekana lauantaina täällä en halunnu nousta ja mennä alas muiden kanssa. Oven alta tuli lappu, et ne lähtee etsimään pääsiäismunia rannalle. Sen jälkeen uskaltauduin syömään aamupalaa ja suihkuun. Mun oven takana oli pääsiäispupun tuoma kori täynnä karkkia ja suloinen jääkarhupehmolelu. Myöhemmin oli tietysti pakko nähdä koko perhe. Kävin W:n kanssa kaupassa ja oli vähän parempi olo. Illalla tuli naapureita grillaamaan. Kaikki on tosi mukavia ja ystävällisiä. 
Sunnuntaina M lähti kuukauden kestävään koulutukseen. Sain olla yksin täällä, kun muut lähti viemään sitä kentälle. Annoin tuliaiset kun ne tuli kotiin. Ajattelin, et ne ehkä vois haluta jotain muuta ajateltavaa.

Seuraavana päivänä olikin jo ensimmäinen työpäivä. W:n kanssa hoidettiin aamu yhdessä ja vietiin lapset hoitoon. W:n piti mennä töihin hetkeksi ja pääsin siksi aikaa kiertelemään Washington DC:tä. Aikaa ei ollut paljon, joten ehdin nähdä vaan pienen osan kaupunkia. Piti käydä ostamassa lisää vaatteitakin. Halusin päästä helpolla, joten, joo, kävin vaan H&M:ssä.. 
Iltapäivällä haettiin W:n kanssa lapset ja käytiin leikkipuistossa. Mä ajoin ja onneksi reitit on niin helppoja, et opin ne heti. Sen jälkeen olikin illallisen vuoro. Sitten kylpy, hammaspesu, iltasatu ja nukkumaan.. Tiistaina mun piti selvitä jo yksin lasten kanssa.


Ekat pari viikkoa oli tosi rankkoja. Piti keskittyä pitämään itsensä kasassa. Oli hirveä koti-ikävä, mikä toisaalta kertoo siitä, et mulla on ihana perhe. Vieläkin odotan sitä, et pääsen takaisin kotiin, mut enää en silti halua lähteä kesken pois täältä. Toivottavasti mun murmelikin on siellä vielä sillon mua vastassa. 

(Päätin, et pääsen helpommalla, jos käytän vaan alkukirjaimia. Äiti Wendy siis W, isä Mike M, Franklin F ja Grace G.)

Virginiaan

Mä olen ollut Amerikassa nyt 8 viikkoa. Ehkä olisi jo aika kirjottaa muustakin kun neljästä ekasta päivästä..

7,5 viikkoa sitten perjantaina joskus ennen yheksää aamulla lähdettiin bussilla koululta kohti Virginiaa. Meitä oli samassa bussissa muistaakseni 11, joista noin puolet puhui äidinkielenään espanjaa. Ne olikin ne, jotka matkan aikana hoiti puhumisen. Me muut oltiin aika hiljaa. Kumma kyllä, mua ei pahemmin jännittänyt. Olin vaan tosi väsynyt ja nukuin taas suurimman osan matkasta. 
Kuski oli jokseenkin mielenkiintonen tapaus.. Bussi oli aika pieni, eikä siinä ollut vessaa. Päätepysäkille (jolla mä ja kaks muuta jäätiin pois) oli matkaa yli 8 tuntia. Kuski ilmotti heti alussa, ettei meillä ole pahemmin aikaa pysähdellä. Päästiin kuitenkin Mäkkärille vessaan ja moni tytöistä osti jotain. Kuski oli tosi vihanen, kun aikaa meni niin paljon ja jotkut osti juotavaa.. Se sano, ettei varmaan enää pysähdy, vaikka kuinka olis pakko. No onneks se ei toteuttanut uhkaustaan ja pysähdyttiin vielä ainakin kaks kertaa. Bensa-asemalla se raivos tankkaajille, jotka tankkas jonkun myöhemmin tulleen auton ennen meitä. Yhdellä parkkipaikalla se taas haukku jotain miestä, joka ylitti tietä ja me jouduttiin odottamaan. Ymmärrän, et aikataulussa pitää pysyä ja pääsiäisen takia liikennekin oli pahempaa kun yleensä. Sen lisäks sen piti vielä saman päivän aikana ajaa takas New Yorkiin. Olis se silti voinu ottaa vähän rauhallisemmin.. Tai no, minkä kukakin luonteelleen mahtaa..
Matkan aikana tuli käytyä New Yorkissa, New Jerseyssä, Delawaressa, Marylandissa ja Virginiassa. Siihen kun vielä lasketaan Florida (neljä vuotta sitten), niin oon käyny kuudessa osavaltiossa (Illinois olis 7., mut ei sitä voi laskea, kun kävin vaan lentokentällä). Matka tuntui pitkältä ja maisemat pysyi aika samanlaisina koko ajan. New York Cityn ja Baltimoren näin kaukaa. 
Oli aina jännä kattoo ikkunasta, kun joku jäi pois bussista ja tapas perheensä ekaa kertaa. Lopulta tuli oma vuoro. Koko perhe oli mua vastassa. Tunnistin ne heti. Olihan se vähän outoa nähdä ne. Oltiin laitettu spostia jonkun verran ja nyt ne oli oikeesti siinä. Grace vähän ujosteli aluksi. Käytiin syömässä ja autossa lapset jo puhukin mulle vähän. Perhe tuntu heti tosi mukavalta. Tänne "kotiin" päästyä oli jo lasten nukkumaanmenoaika. Mun huone oli vielä vähän kesken. Se maalattiin ennen kun tulin tänne. Sain kertoa, mihin haluan huonekalut, ja verhot ja lamppu laitettiin paikoilleen. Fiilis oli ihan hyvä ja sain nopeesti unta.
 
 

New York, New York

Ekana torstaina Jenkeissä pääsin vihdoin New York Cityyn. Olin haaveillut kaupungissa käymisestä niin pitkään, et pelkäsin sen olevan pettymys. Eipä ollut :) Ehdin olla kaupungissa vaan muutaman tunnin, joten sinne on pakko päästä uudestaan. On se sen verran iso kaupunki, et sen tutkimiseen menee paljon aikaa.

Tiesin, et matka sinne kestää n.1,5 tuntia. En vaan muistanut katsoa kelloa lähtiessä. Siinä sitä sitten odoteltiin, josko jonkun mäen/mutkan jälkeen alkais kaupunkia näkyä, ja näkyhän se lopulta. Ennen Manhattanille pääsyä ylitettiin hautausmaa. Oli tosi outoa, kun hautakiviä näky tien molemmilla puolilla hirveet määrät. Tuntu, et sitä kestikin vaikka kuinka kauan.

Kuva tosiaan otettu liikkuvan bussin ikkunasta..

Manhattanilla bussissa alkoi soida Alicia Keysin Empire State of Mind. Mä olin kuullu etukäteen, et niin tehdään aina noilla kierroksilla. Sillon ajattelin, et se on ihan väärä biisi, mut tuntu sekin silti aika mielettömältä.

Silti olisin mieluummin kuullu sen ainoan oikean New York -biisin, joka tietysti on Frank Sinatran New York, New York.

Mentiin ekana Staten Islandin lautalle, joka kulkee Vapaudenpatsaan ohi. Lautta on ilmanen. Ihmisiä oli lautan lähtöpaikoilla paljon. Meidän piti kulkea käsi pystyssä lautalle ja pois (kahteen kertaan, koska jouduttiin poistumaan Staten Islandilla välillä lautalta), ettei kukaan eksyis. Ylhäällä olevat kädet on helpompi nähdä ja erottaa. Vähän tyhmä olo siitä silti välillä tuli. Ihmiset tuijotti ja jotkut kysy, miks me kuljetaan käsi pystyssä.

Manhattan lautalta nähtynä

Vapaudenpatsas

Takaisin Manhattanille päästyämme kierrettiin bussilla ympäriinsä. Pysähdyttiin karkkikauppaan, joka ei ollu hirveen iso, mut vaihtoehtoja oli paljon. Monet osti jotain, mut mä en. Sain otettua pysähdyksen aikana aika newyorkilaisen kuvan.

Kierroksella oli se huono puoli, et suurin osa ajasta tosiaan istuttiin bussissa, eikä saanu otettua kuvia. Siinä toinen hyvä syy mennä New Yorkiin uudestaan. Kierros päättyi Rockerfeller Centerille, jossa jäätiin pois bussista ja noustiin ylös rakennuksen katolle. Maisemat oli kieltämättä tosi upeat.

Keskuspuisto

Empire State Building

Top of The Rockin maisemien jälkeen meille jäi pari tuntia aikaa kierrellä kaupunkia omaan tahtiin. Mä, se toinen suomalainen ja yks ranskalainen lähdettiin kolmen saksalaisen ja yhden itävaltalaisen kanssa jonnekin. En tosiaan yhtään tienny minne oltiin menossa :D Karttaa ne (saksaa puhuvat) tutki ja kysy välillä ihmisiltä ohjeita. Melkein perillä kysyin yhdeltä saksalaiselta, mihin ne yrittää päästä. Siinä sitten selvis, et ne halus mennä kattoo sitä pubia, mihin How I Met Your Motherissa näkyvä paikka perustuu. Sehän sopi mulle, koska se on mun lempisarja :) Syötiin siellä ja sen jälkeen lähdettiin kauheeta vauhtia kohti bussin lähtöpaikkaa.

Se oli oikeestaan jokseenkin hauskaa, et käveltiin kovaa vauhtia ja välillä juostiin, ja sitten punasissa valoissa odotellessa koitettiin ottaa mahdollisimman paljon kuvia, ennen kun valot vaihtuu taas vihreiksi. Kuvien laatu ei siitä syystä oo erityisen hyvä. Ulkona oli jo pimeetä ja kuvat tärähti helposti. Ehdittiin kuitenkin ajoissa bussiin. 

Bussissa väsytti taas sen verran, et nukuin puolet matkasta takas koululle.

Kuvia koulusta

Mä unohdin laittaa kuvia koulusta. Se toimii St. Josephin yliopiston yhteydessä. Tosin en nähnyt opiskelijoita tai mitään yliopistotoimintaan liittyvää (lomaviikko?).  Tässä olis nyt sitten muutama kuva..

Koulu on rannalla, joten siellä tuuli koko ajan ja oli kylmä.

Tässä rakennuksessa pidettiin tavalliset tunnit.

Päärakennus (?) oli tosi hieno.

Päärakennus takaa. Matalassa osassa on ruokala.

Au paireja viettämässä taukoa tuntien välissä.

Alue oli iso ja siellä oli muutama kaunis kukkiva puu.

Rakennus, joka toimii tyttöjen asuntolana. Pojat sai vallata toisen rakennuksen ihan kahdestaan.

 (Ei oikeen suostunut toimimaan, mut julkaisen kuitenkin..)

Au pair training school

Koululle saavuttiin siis myöhään maanantaina. Tiistaina tunnit alko vähän yli kahdeksan aamulla. Mun kolumbialainen kämppis tosiaan laitto kellon soimaan jo kuudelta, mistä mä en ollut erityisen innoissani. Heräsin ihan turhaan tuntia liian aikaisin. Unet jäi tosi lyhyiksi ja oli pitkä päivä edessä. Pakko myöntää, etten mä tiedä sen kolumbialaisen nimeä, enkä sitä minne se tai se ranskalainen kämppis meni au paireiksi. Itse asiassa mä en juurikaan nähnyt niitä koko aikana.

Meitä oli muistaakseni 67 uutta au pairia, joista kaks oli poikia. Meidät oli jaettu kahteen luokkaan. Oman luokan tyypit muistan melkein nimeltä, mut en tiedä edes miltä ne kaikki toisessa luokassa olevat näytti. Luokatkin oli jaettu sen mukaan, minnepäin Amerikkaa menee. Siinä mielessä oli outoa, ettei ne mun kämppikset ollu mun kanssa samassa ryhmässä. Huoneiden jakohan piti mennä samalla periaatteella.

Ekalla tunnilla pidettiin esittelykierros. Piti kertoa kuka on, mistä tulee, minne menee, millaseen perheeseen menee, mistä on eniten ylpeä kotimaassaan ja mistä vähiten. Normaalit tunnit oli aika tylsiä. Käytiin läpi ravitsemusta, sairauksia, lapsen kehitystä jne. Enkä tainnut oppia niistä paljoakaan mitään uutta. Sen lisäksi luokassa oli tosi kylmä. Istuttiin takit päällä ja paleltiin, mä ja yks ruotsalainen tyttö ehkä eniten. Vaihdettin lopulta toiseen luokkaan, jossa oli edes vähän lämpimämpi (silti piti pitää takki päällä). Ekana päivänä meillä oli tosi hauska opettaja. Sen jälkeen se vaihtu tylsempään (tosin näytti vähän Mrs. McCluskeylta). Ekan päivän lopuksi aloitettiin "taideprojekti", jota jatkettiin seuravaana päivänä ja ne myöskin esiteltiin muulle luokalle. Mä inhoon piirtämistä ja askartelua. Yläasteen kuvistuntien jälkeen en oo tehny mitään. Yritin päästä helpolla, ja nopeesti vaan saada jotain aikaan. En siis hyppinyt kattoon riemusta, kun mun "taideteos" pääty facebookiin.. 

Keskiviikkona meillä oli tavallisten tuntien lisäksi kaikille yhteinen International Sing-Along, josta olin lukenut blogeista etukäteen, ja jota odotin kauhulla. Siinä siis piti jokaisen maan esittää muille lastenlaulu (omasta maasta). Laulaa ja esittää. Lavalla. Mä en oo laulanu moneen vuoteen edes itsekseni ja nyt sitten päädyin esiintymään n. 70 ihmisen edessä korkealla lavalla.. Meitä oli vaan kaks suomalaista. Valittiin helppo "pää, olkapää, peppu, polvet, varpaat" -biisi (no eihän se pelkästään suomalainen oo, mut en olisi edes muistanut muita). Joistain maista oli vaan yks tyyppi ja ne sai esiintyä jonkun muun maan kanssa. Saatiin se puolalainen poika meidän tiimiin, joten meitä oli kolme. Yritettiin sille sitten opettaa suomea muutamassa minuutissa.. Jonkun asteinen kaaoshan siitä meidän esityksestä tuli, mut esiinnyttiin kuitenkin.

Myöhemmin samana iltana oli "turvallisuuskoulutusta", jota yhden poliisin piti pitää. Se ei sitten päässykään. Olin blogeista lukenut, et se on tosi hauska. Olin pettynyt, kun en nähnykään sitä. Pikaversio koulutuksesta pidettiin silti. Lähinnä se tarkoitti sitä, et käytiin läpi lappu, jossa oli "oikein/väärin" -väittämiä. Osa oli helppoja, osa sellasia, joista ajatteli, et Suomessa se olis näin, mut täällä se on varmaan toisin, koska tää on kumma maa. Niinhän se sitten olikin. Ei jääny mieleen mitään tiettyä kohtaa, mut ne käsitteli autolla ajamista ja sellasta.

Torstaina oli tavallisia tunteja ja kaikille yhteistä kommunikaatiokoulutusta. Siis kerrottiin, miten kannattaa kommunikoida perheen kanssa ongelmatilanteissa. Päivä tuntui menevän erityisen hitaasti, koska iltapäivällä oli lähtö New York Cityyn..

Tunteja oli ti-ke kahdeksasta suunnilleen kuuteen ja to kahdeksasta kahteen. Päivät oli pitkiä ja kun muutenkin kärsi aikaerosta, illat meni lähinnä nukkuessa. Ruoasta jotkut valitti, mut musta se oli ihan syötäväks kelpaavaa. Oli salaattipöytäkin.

Ai niin, sillon tiistaina sain perheeltä tervetulopaketin. Se oli sellanen Cultural Caren valmis paketti, missä oli vihko, karkkia, juomapullo ja lappu, jossa kerrottiin, et se mun New York -kierros on maksettu. Ei mitään kovin erikoista siis, mut piristi jonkun verran :)

New Yorkista ja perjantaisesta siirtymisestä perheisiin tulee omat postaukset jossain vaiheessa..

Melkein vuorokausi matkustamista

Aikaa on kulunut ihan liikaa. Yritän päästä ajan tasalle mahdollisimman nopeasti. Ensin postauksia siitä, mitä on tapahtunut tähän mennessä. 

Lento lähti Helsinki-Vantaalta kahdelta päivällä. Piti siis lähteä ajamaan kentälle kymmeneltä. Oikeastaan vasta silloin aamulla tajusin, mitä oon tekemässä. Ei ollut ihan paras fiilis, kun ymmärsi, ettei näe tärkeitä ihmisiä vuoteen. Pahinta oli erota mun murmelista, kun ei voi olla varma näkeekö sitä enää :( Lentokentällä halusin mahdollisimman lyhyet hyvästelyt ja sen jälkeen olo olikin vähän parempi. 

Lähtöportilla näin sen toisen suomalaisen au pairiksi lähtevän tytön, jonka kanssa meillä oli samat lennot. Oli paljon kivempaa olla jonkun samassa tilanteessa olevan kanssa. Lento Lontooseen meni nopeasti ja Heathrow'lla oli hyvin aikaa etsiä seuraava lähtöportti. Se on iso kenttä, mut toisaalta tosi selkeä, eikä siellä ollut mitään ongelmia. Sieltä sitten lennettiin Newarkiin. Lento kesti muistaakseni kahdeksan tuntia. Yhteensä istuttiin lentokoneessa 11 tuntia. Lennolla oli myös muita au paireja, jotka tunnistettiin laukuissa olevien Cultural Care -lappujen ansiosta. Saatiin istua pitkä lento vierekkäin ja vielä niin, et oli vaan meidän penkit ikkunan ja käytävän välissä. Huomattavasti kivempi tapa matkustaa. (Sillon kun lensin Miamiin (Lontoo-Chicago väli) istuin tuntemattomien välissä ja pitkällä lennolla se on epämiellyttävää.) Sain jopa nukuttua suurimman osa lennosta, mikä oli ihan mahtavaa.

Pelkään aina, et mun matkatavarat jää jonnekin matkan varrelle. Sieltä ne kuitenkin tuli perille asti. Mulla on vihreä matkalaukku, johon oon jo tosi kyllästynyt, mut ainakin se on helppo huomata. Kentällä meitä oli vastassa bussikuski, joka vei meidät koululle. Olin matkustanut siihen mennessä 18 tuntia ja olin tosi väsynyt. Jouduttiin odottamaan, et kaikki au pairit on löytänyt perille ja tuntui, et se kesti ikuisuuden. En kattonut kelloa, mut odotettiin kentällä kauan. (Tunti tai yli?) Lopulta päästiin siirtymään bussiin. Matka oli töyssyinen ja kesti noin 1,5 tuntia. Heti, kun kaupungin valot oli jäänyt taakse, nukahdin. Välillä heräsin, kun jonkun töyssyn ansiosta löin pääni ikkunaan.. 

Koululle päästyttyä pidettiin lyhyt "tiedotustilaisuus" siitä, mitä seuraavana päivänä tapahtuu, jaettiin huoneet ja lopulta päästiin nukkumaan. Huoneissa piti olla 2-3 tyttöä, jotka menevät au paireiksi samaan suuntaan. Mun huoneessa oli kolumbialainen ja ranskalainen, jotka ei tosiaan tullu Virginiaan.. Se kolumbialainen oli vielä sellanen, et se meni myöhään nukkumaan ja laitto kellon soimaan kuudelta aamulla, vaikka aamupala alkoi klo7 ja tunnit kasilta.. Tietty sillä oli vähemmän aikaeroa ja lyhyempi lento takana. Mut kouluajasta myöhemmin lisää.. Se tarvii oman postauksen.

Kaikki on nyt ihan hyvin. Koti-ikävä on alkanut helpottaa. Väsynyt oon tosin edelleen. Seuraavaa tekstiä ei tarvii odottaa ihan näin kauan..

Vähän kuulumisia..

Ei oo oikeen ollu aikaa kirjottaa aikaisemmin. (Enkä oo tienny, mitä pitäis kirjottaa, mut ehkä sitten se totuus..) Viime viikko oli tosi kiireinen koululla ja täällä perheessä ollessa on ollu aika sekavat fiilikset. Perhe on tosi mukava, mun huone on kiva ja aluekin näyttää hyvältä. On vaan sellanen olo, et mitä mä täällä teen. Aikaero taitaa rasittaa vielä, koska oon tosi väsynyt koko ajan. Nukun 9 tuntia yössä, mut silti on pakko nukkua vielä päivälläkin pari tuntia, eikä sekään oikein riitä. Muistan väsymyksen Miamistakin. Se ei siinä kuukaudessakaan sillon ehtinyt mennä ohi.
Huomaan miettiväni täällä esim. olisko Provinssiin vielä lippuja, paljon 10 kerran kuntosalikortti Suomessa maksoikaan, millonkohan Suomessa saa mansikoita jne. Odotan niin paljon sitä hetkeä, kun astun ulos lentokoneesta Helsinki-Vantaalla ja pääsen takaisin kotiin. En ikinä uskonut, et on näin vaikeeta olla täällä. Liian aikaista tehdä päätöksiä, mut nyt tuntuu, et se vuosi lyhenee aika paljon..

Kahden tunnin päästä pitäis lähteä hakemaan lapsia hoidosta. Sen jälkeen odotankin vaan sitä, et niiden äiti tulee töistä.. Isä lähti sunnuntaina Afganistaniin. Tai no oikeastaan sillä on ensin jotain koulutusta muualla, mut se ei siis tuu pitkään aikaan takaisin. Täällä on nyt siis vaan mä, perheen äiti, Grace 3v. ja Franklin 5v. Lapset on tosiaan päivisin hoidossa ja mun tehtäviin kuuluu viedä ja hakea ne, hoitaa aamuhässäkkä ja olla niiden kanssa illalla siihen asti, et äiti tulee kotiin. Tästä huonosta fiiliksestä ja väsymyksestä johtuen tuntuu, et sekin on liikaa.. Toivottavasti mulla on koko viikonloppu vapaa. Sunnuntaina meen keilaamaan alueen muiden au pairien kanssa. Näen ne sillon ekaa kertaa.

Kirjotan koulusta, New York Citystä, Washington DC:stä ja muusta heti, kun jaksan/ehdin.

Nyt on blogi!

Tässä tää nyt sitten on. 5 päivää ennen lähtöä ja mulla on blogi :) Melkein meni hermo nimeämisen kanssa, joten päästin itseni helpolla.. Todennäköisesti tää tästä jotenkin muokkautuu myöhemmin vielä, mut näillä mennään näin alkuun.

Ens maanantaina illalla saavun New Yorkiin ja vietän pari pitkää koulutuspäivää au pair -koulussa Oakdalessa. Torstaina nähtävyyskierros New York Cityssä ja perjantaina vihdoin bussilla Pohjois-Virginiaan, missä se mun perhe asuu.
Hirveesti en oo ehtiny vielä jännittämään, kun on pitänyt järjestää sata asiaa. Nyt on sitten käyty terveystarkastuksessa, hankittu rikosrekisteriote ja kansainvälinen ajokortti, tyhjennetty mun asunto, käyty ensiapukurssi, hankittu lasit, lähetetty sopimuspapereita, nähty sukulaiset ja kaverit, vaihdettu rahaa.. Niin joo ja viisumi piti kanssa hankkia. Siellä ne taas otti sormenjäljet ja mukava jenkkisetä kysy muutaman kysymyksen. Vielä pitäis tulostaa lentoliput ja pakata. Pakkaamista odotan kauhulla, kun on ne painorajat ja kaikki..

Luultavasti en ehdi kirjottaa koulussa paljoakaan, mut lupaan kirjottaa niistäkin päivistä heti kun on aikaa. Kuvia tulee kanssa. Yritän myöskin kirjottaa koko vuoden suhteellisen säännöllisesti..